Asiakaspalvelu p. 0100 8 77 77 (0,67€/min + pvm) // tuki@lilli.fi Avaa tulostusversio

Windowsiin turvapäivityksiä!

7.1.2011

Microsoft korjaa tammikuussa kolme turva-aukkoa Windowsista. Internet Explorerista ja Windowsista löydettyjä vaarallisia nollapäiväaukkoja ei sen sijaan korjata vielä uutisoi mm. Tietokone-lehti.

Microsoft on julkaissut ennakkotiedot tammikuun turvapäivityksistä. Korjaukset julkaistaan tuttuun tapaan kuukauden toisena tiistaina eli ensi viikolla 11. helmikuuta

Tiedossa on kaksi päivityspakettia, jotka korjaavat kolme turva-aukkoa Windowsista. Ensimmäinen korjauspaketti liittyy Windows Vistaan, ja päivityksen luokitus on tärkeä.Toinen päivityspaketti on kriittinen, ja ongelma koskee kaikkia tuettuja Windows-versioita. Tammikuun päivityspaketti on harvinaisen pieni. Tämä helpottaa korjaustalkoita erityisesti yrityksissä.

Rikollisille jää kaksi kriittistä aukkoa

Microsoft ei ikävä kyllä saanut ajoissa valmiiksi kahta tärkeää turvapäivitystä. Yhtiö vahvisti tällä viikolla, että Windowsin kuvien käsittelystä on löytynyt kriittinen ongelma. Sitä vastaan on jo tehty hyökkäystyökalu, mutta turvapäivitystä ei ole.Tilanne on vielä pahempi Internet Explorer -selaimesta löydetyn turva-aukon kohdalla. Microsoft myöntää, että se on nähnyt jo hyökkäyksiä tätä turva-aukkoa vastaan.

Korjaukset näihin aukkoihin saattavat tulla vasta kuukauden päästä helmikuun päivityksissä. Jos aukkoja vastaan aletaan hyökätä voimallisemmin, Microsoft saattaa kuitenkin julkaista päivityksen etuajassa. Lähde: Tietokone-lehti 7.1.2010

Lilli suosittaa tarkastamaan oman tietokoneen tietoturvan toimivuuden ja halutessasi Lilli Digitalkkarin asiantuntevan tietokoneen toimintakunnon arvion ja päivityksen, sinulla on mahdollisuus tilata aika tietokoneen katsastukselle joko soittamalla Lillin asiakaspalveluun p. 0100 8 7777 tai lähettämällä yhteydenottopyynnön tuki@lilli.fi.

Lilli Huolenpitoasiakkaan tietokoneelle asennettu Huolenpito-ohjelmisto raportoi välittömästi, jos tietokoneen normaali toiminta häiriintyy. Huolenpitoasiakkaan tietokoneen tietoturvaohjelman turvallinen toiminta on myös tarkistettu määräaikaishuollon yhteydessä. Jos sinulle kuitenkin herää kysymyksiä, ole yhteydessä Lillin asiakaspalveluun p. 0100 8 7777 tai tuki@lilli.fi

Lilli tarjoaa kaikille halukkaille myös mahdollisuuden tehdä veloituksetta Lilli Huolenpitotarkastus. Ole hyvä ja tutustu Lilli Huolenpitotarkastukseen, tämän linkin kautta.

 Lilli Group Oy on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen Digitalkkari -ketju, joka on erikoistunut tietotekniikka ja viihde-elektroniikkatuotteiden asennus- ja tukipalveluihin. Lillin palveluja voi tilata useista alan liikkeistä valtakunnallisesti ja Lillin asiakaspalvelusta p. 0100 8 77 77.