Viisi syytä miksi automaattinen varmuuskopiointi on tarpeellinen
Varmuuskopioinnilla tarkoitetaan tiedostojen tallentamista muualle kuin tietokoneen muistiin. Tietokoneella olevat tiedostot ovat alttiina viruksille, laitevioille ja muille vahingoille. Käyttäjän tekemät inhimilliset virheet, kuten kannettavan tietokoneen pudottaminen, vesilasin kaatuminen tietokoneen päälle tai tiedostojen poistaminen vahingossa, ovat yllättävän yleisiä vahinkoja.
- Tärkeiden tiedostojen varmistaminen
- Tärkeät tiedostot kuten perheen lomakuvat, koulutyöt tai vaikka kotitaloutesi kirjanpito ja muut laskelmat on hyvä varmuuskopioida. Ilman varmuuskopioita vahingossa poistettujen tiedostojen takaisin saaminen on monesti mahdotonta. Myös erilaiset laiteviat saattavat vahingoissaa kiintolevy niin, että siellä olevat tiedostot häviävät. - Tiedostojen siirtäminen toiseen tietokoneeseen
- Lillin Turvasäilön avulla tiedostojen siirtäminen toiseen koneeseen on helppoa. Lilli Turvasäilön avulla voit myös jakaa esimerkiksi perheesi lomakuvat tuttavillesi turvallisesti. - Tiedostojen käsittely missä ja milloin vain
- Lillin Turvasäilö mahdollistaa varmuuskopioitujen tiedostojen käsittelemisen internetin välityksellä missä ja milloin vain. Voit myös ladata esimerkiksi ystäväsi tietokoneella varmuuskopioidut kuvat, jotka unohdit ottaa mukaan. - Automaattinen varmistus
- Lilli Turvasäilö ottaa tietokoneesi tiedostoista varmuuskopion automaattisesti aina kun olet yhteydessä internettiin. Tällöin sinun ei itse tarvitse muistaa tehdä varmuuskopiointia tai huolehtia, että varmuuskopio on myös uusimista tiedostoista. - Turvallinen tallennusmedia
- Usein varmuuskopiointi tehdään CD tai DVD -levyille ja oletetaan, että levyt kestävät ikuisesti. Tämä olettamus on kuitenkin väärä ja levyt ovat hyvin herkkiä mm. naarmuille. Myös ulkoiset USB -muistit tai kiintolevyt ovat kuluvia ja alttiita erilaisille vahingoille. Lilli Turvasäilön avulla varmuuskopiosi ovat poissa tietokoneen ympäristöstä ja turvassa verkkopalvelimella. Lilli Turvasäilön tallennustila on rajoittamaton, joten kaikki varmuuskopiosi mahtuvat yhteen paikkaan.
Lilli Turvasäilö tuotetaan yhdessä suomalaisen F-Securen kanssa.
"Digitaalisen aineiston menettäminen on yleistä, säännöllinen varmuuskopiointi harvinaista.
Kesällä otetut valokuvat ja videot palauttavat mieliin kultaisia lomamuistoja, mutta miten turvallisesti ihmiset säilyttävät arvokkaita kuviaan ja muuta digitaalista aineistoa? Kahdeksassa maassa tehdyn F-Securen tutkimuksen mukaan monet ovat kokeneet, miten karvaalta tuntuu menettää korvaamatonta aineistoa, kuten perhekuvia, musiikkikokoelmia tai tärkeitä työdokumentteja. Suomessa 45 % vastaajista kertoi menettäneensä korvaamatonta aineistoa." Näin kertoo vuonna 2009 F-Securen tekemä tutkimus.
Tiedostojesi varmuuskopioinnin hoidat helpoiten Lilli Turvasäilöllä. Tällöin myös käyttöön liittyvissä kysymyksissä tai ongelmatilanteissa on Lillin asiakaspalvelu apunasi.